Jotkut kertovat aloittaneensa roller derbyn vasta ”kypsällä iällä”, parikymppisinä. Silloin vähän hymähdän itsekseni, sillä taidan olla nyt 41-vuotiaana lajissa melkoinen mummo. Oma ensikosketukseni derbyyn tapahtui Kallio Rolling Rainbown open skatessa ollessani n. 35-vuotias. Olin sattumien kautta törmännyt youtubessa pelivideoihin ja kiinnostunut lajista. Derbyssä puhutteli rohkeus ja vapaus, rajojen ja ennakkoluulojen rikkominen sekä tilan ja vartalon haltuun ottaminen naisena aivan toisella tavalla kuin mihin olin missään lajissa törmännyt. Pelasin jääkiekkoa, mutta siinäkin naisilla on eri säännöt kuin miehillä. Roller derbyssä näin lajin, jossa voin määritellä oman roolini ilman kenenkään holhousta.

Open skate -tilaisuudet eivät kuitenkaan perhe- ja työsyiden takia koskaan johtaneet siihen, että olisin osallistunut alkeiskurssille. Porvoosta Helsinkiin matkustaminen treenien vuoksi lasten ollessa ala-asteikäisiä vaikutti liian suurelta uhraukselta. Mutta 2012 kaverini vinkkasi, että Porvooseen on perustettu seura, Porvoo Roller Derby, joka järjestää tutustumistilaisuuden. Siitä se sitten lähti: hyppäsin mukaan remmiin ja lähes viisi vuotta tässä on nyt viihdytty rullilla.

Miltä sitten tuntuu olla tällainen dinosaurus lajissa, jossa nopeus, ketteryys ja voima ovat valttia? Se tuntuu mahdottoman hyvältä! Vaikka lajin pariin tulee jatkuvasti uusia, nuorempia pelaajia, en ole koskaan tuntenut itseäni liian vanhaksi. Tässä lajissa, ja varsinkin tässä joukkueessa, jokaiselle löytyy oma paikka. Olen surkea nopeusluistelussa, olen lyhyt ja kaikkien virallisten mittareiden mukaan ylipainoinen, mutta olen kestävä, vahva ja vakaa. Roller derbyn ansiosta olen tullut tietoisemmaksi vartalostani ja sen hyvistä puolista. Koetan hyödyntää vahvuuksiani enkä surkutella puuttuvia ominaisuuksiani.

Olen urheillut eri lajien parissa koko ikäni, mutta kyllästyn nopeasti, jos harjoittelu ei tarjoa tarpeeksi haasteita. Kun nykyään treenaan joko derbyä tai oheisia, tiedän mitä varten teen sen, ja se tuo suunnattomasti lisämotivaatiota. Tiedän, että jokainen juostu kilometri ja nostettu kilo rautaa hyödyttää minua ja joukkuettani radalla. Liikkuvan perheemme kalenteriin on merkattu äidin treenivuorot, ja vaikka perhe menee kaiken muun edelle, pyrin pitämään kiinni omista treeneistä. Työssäni stressinsietokyky on usein koetuksella, minkä vuoksi on mahtavaa tehdä jotain fyysistä, joka saa ajatukset pois työasioista. Suurin syy harrastaa on kuitenkin tämä joukkue, PRD. Joukkueen kesken riisutaan kaikki tittelit, odotukset ja vaatimukset, ja jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Pienessä seurassa on muodostunut tiivis yhteishenki ja paljon on naurettu ja itketty yhdessä.

Vaikka tiedän, että kello raksuttaa eikä pelivuosia ole enää välttämättä montaa jäljellä, minun on vaikea kuvitella eläköityväni derbystä kokonaan. Tuomaritoiminta, valmentaminen, junioritoiminta, seuran kehitystyö… vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Tai ehkä perustan kaikille derbyvanhuksille mummoliigan!

PussiRaija #17, 41 v, kapteeni.